|
Millainen on Lapinporokoira?
Lapinporokoira polveutuu poronhoitoalueella paimentamiseen käytetyistä koirista,
joita saamelaiset käyttivät muun muassa apunaan siirtäessän poroja laitumelta
toiselle. Lapinporokoiria käytetään edelleen alkuperäisessä työssäänporokoirina
ympäri Lappia mutta rotu on myös vakiinnuttanut asemansa monipuolisena
harrastus- ja seurakoirana.
Vaikka perinne porokoirien käytöstä paimennustyössä on ikivanha on
lapinporokoira virallisena rotuna vielä suhteellisen nuori. Rekisteri on
edelleen avoin ja rotuunoton kautta lapinporokoiriksi voidaan rekisteröidä
poronpaimennustyössä poronhoitoalueella olevia koiria ja näiden ensimmäisen
polven jälkeläisiä.
Lapinporokoira on keskikokoinen, korkeuttaan pidempi ja hyvinkulmautunut,
tyypillinen ravaajarakenteinen koira. Turkki on karheaa ja koostuu suorasta
peitinkarvasta sekä tiheästä pohjavillasta. Karvan pituus on tavallisesti
keskipitkää, mutta myös pitkä karva sallitaan. Sallitut värit ovat musta,
parkki ja riista, merkeillä tai ilman.
Luonteeltaan lapinporokoira on avoin, ystävällinen, suhteellisen rauhallinen
yhden ihmisen/perheen koira, joka suhtautuu tavallisesti vieraisiin ihmisiin ja
koiriin kohteliaan välinpitämättömästi suuremmin liehakoimatta.
Miellyttämisenhaluisena ja nopeaoppisena rotuna lapinporokoira on helposti
koulutettavissa ja soveltuu moniin eri harrastuslajeihin. Rotu on tavallisesti
myös herkkähaukkuinen, omaa hillityn vahtimistaipumuksen ja on pihassa pysyvä.
Siinä missä muutkin koira myös lapinporokoira tarvitsee hyvän
peruskoulutuksen.
Rodussa voi kuitenkin esiintyä suurtakin vaihtelua niin ulkonäössä ja
luonteessa
johtuen rotuunotettujen käytöstä jalostuksessa. Rotuunottojen myötä on saatu
myös tervetullutta lisää lapinporokoiran kapeaan geenikantaan.
Lapinporokoiran terveystilanne on suhteellisen hyvä ja terveystarkastusten
määrä
on tasaisessa kasvussa. Yleisimmät rodussa esiintyvät sairaudet ovat
kilpirauhasen vajaatoiminta, epilepsia, perinnölliset silmäsairaudet PRA, HC,
RD & PHTVL/PHPV sekä lonkkavika.
Kiinnostus rotua kohtaan on viime vuosina tasaisesti lisääntynyt,
rekisteröintimäärät ovat kasvussa ja rodunharrastajien ja kasvattajien määrä on
kasvanut. |
| |
|
|